Kuvionuotit on nuotinkirjoitusmenetelmä, mikä mahdollistaa soittamisen lähes heti - aikaisempia tietoja tai taitoja ei tarvita.
Kuvionuotit soveltuvat loistavasti soittamisen ensiaskeliksi kaikille soittamisesta kiinnostuneille. Samalla ne mahdollistavat soittamisen sellaisille kohderyhmille, joille syystä tai toisesta perinteisen nuottikuvan omaksuminen on mahdotonta tai vaikeaa.
Kuvionuoteissa nuotti-informaatio merkitään konkreettisesti muotojen ja värien avulla. Konkreettisen merkintätavan ansiosta soittaminen onnistuu välittömästi, soittaja kokee onnistumisen iloa ja syntyy into ja motivaatio soittamiseen.
Kuvionuoteilla voidaan merkitä vastaava nuotti-informaatio kuin perinteiselläkin nuottikuvalla;
Koska soittaja hyödyntää soittamisen alkuhetkistä lähtien vastaavaa informaationkäsittelytapaa kuin perinteisellä nuottikuvalla soitettaessa, on kuvionuoteista helppo siirtyä myöhemmin perinteisen nuottikuvan käyttöön mikäli soittajalla on siihen halua ja valmiuksia.
Kuvionuottimenetelmän kehitystyö tapahtuu Resonaarissa
Kuvionuottimenetelmän tutkimus- ja kehittämistoiminta on tapahtunut Musiikin erityispalvelukeskus Resonaarissa vuodesta 1998 lähtien. Kehittämistoimintaa on tukenut Raha-automaattiyhdistys.
Resonaarissa ja sen verkostoon kuuluvissa yhteistyötahoissa on tehty lukuisia kehittämis- ja tutkimushankkeita kuvionuottien käytöstä kuntoutuksessa, terapiassa, musiikin erityispedagogiikassa ja musiikinopetuksessa.



