Musiikin erityispalvelukeskus Resonaari

Kansainvälinen asiantuntijayksikkö

Musiikin erityispalvelukeskus Resonaari on musiikkikasvatuksen, musiikin erityispedagogiikan, musiikkiterapian ja musiikin avulla tapahtuvan kuntoutuksen asiantuntijakeskus sekä kuvionuottimenetelmän kehittämisyksikkö.

Resonaarissa toteutetaan tutkimus- ja kehittämishankkeita, laaditaan oppimateriaalia sekä tarjotaan koulutus- ja informatiopalveluja.

Resonaarilla on laaja kansallinen ja kansainvälinen yhteistyöverkosto. Resonaarista onkin muodostunut musiikin erityispedagogiikan ja kuvionuottimenetelmän asiantuntijayksikkö.

Resonaarin musiikkikoulu

Resonaarissa toimii erityisryhmille suunnattu Resonaarin musiikkikoulu, jossa opiskelee vuositasolla n. 170 oppilasta.

Kuvionuottiklubi

Resonaari tekee yhteistyötä yliopistojen, oppilaitosten, musiikkikoulujen, järjestöjen, yhdistysten ja yksityisten ammattilaisten kanssa. Verkostoa palvelee Resonaarissa toimiva Kuvionuottiklubi. Kansainvälistä yhteistyötä koordinoi International Figurenotes Club.

Resonaarin kattojärjestönä toimii HelsinkiMissio, joka on toiminut sosiaalialalla vuodesta 1883.

alt-teksti